Heini Ahtiainen
Heini on monipuolinen tanssinopettaja (AMK), jonka pitkä balettitausta on luonut vankan pohjan tanssiharrastukselle ja -ammatille. Opettajana Heini on reipas, energinen ja kannustavan vaativa ja hän pyrkii auttamaan jokaista oppilasta kehittymään omien taitojensa suhteen.
Fyysisen tanssinopettajan työn ohella Heini kilpaili vuosina 2014-2015 Rock’n’swing-lajien parissa. Heini voitti tanssiparinsa kanssa Fuskun Suomen mestaruuden 2015 ja saavutti Lindy hopin SM2015-kilpailuiden 3. sijan. Tällä hetkellä kilpailutoiminta on tauolla, sillä Heini kouluttaa SUSELiin uusia tanssinohjaajia.
Terpsikerhossa Heini opettaa lavatanssiryhmiä, soololattareita, parisalsaa ja lindy hopia sekä vetää rock’n’swing-tanssijoiden kisaryhmää.
Timo Pyykkönen
Timo on Terpsikerhon oma kasvatti, joka on jo 80-luvulla alkaneen tanssiuransa aikana ehtinyt monenmoista. Aluksi lajina oli kilpatanssi, etenkin vakiot. 2000-luku kului boogie woogien parissa kisaillen. Päälajina tällä hetkellä on Timolla pyörätuolitanssi, jossa menestystä on tullut maailman ranking-kilpailuissa ja arvokilpailuissa mm. EM-kilpailujen 3. sija vakiotansseissa parinsa Tuulin kanssa. Myös kilpatanssi on palannut Timolla takaisin treeniohjelmistoon, kun hän aloitti uudelleen tanssimaan 10-tanssia parinsa Anun kanssa. Timo on osallistunut aktiivisesti kaikkien harrastamiensa lajien koulutustoimintaan niin oppilaana kuin ohjaajanakin. Aiemmin hän toimi myös kilpatanssituomarina.
Timo on aina osallisunut aktiivisesti myös seuratoimintaan. Terpsikerhon kunniapuheenjohtajuus hänelle myönnettiin jo 90-luvun lopulla, mutta pari vuotta sitten hänet valittiin taas seuran johtoon!
Tällä hetkellä Timo opettaa Terpsikerhossa kilpatanssia ja pyörätuolitanssia.
ANU PELTONEN
Anu on tanssinut eri lajeja useiden vuosikymmenten ajan. Lapsuusajan kansantanssiharrastuksesta siirryttiin teininä kilpatanssin pariin Terpsikerhoon. Kilpailukokemusta löytyy kilpatanssin lisäksi polkasta, parisalsasta ja showtanssista. Paras saavutus kilpaurheilijana on 10-tanssin SM-pronssi. Lisäksi useilta vuosilta on lukuisia vakio- ja latinalaistanssien finaali- ja semifinaalisijoituksia SM, GP ja WDSF -kilpailuissa. Tällä hetkellä Anu tanssii kilpaa 10-tanssissa parinsa Timon kanssa.
Ohjaajakokemusta ja -koulutusta on myös vuosikymmenten ajalta niin kilpatanssin kuin bailatinonkin osalta. Tuki- ja liikuntaelinten hyvinvointi on muutenkin lähellä Anun sydäntä naprapaatin ammatin kautta. TULE-kuntoutuksen ammattilaisena hän osaa ohjaajana ottaa huomioon mm. nivelterveyteen liittyvät tekijät.
Anu ohjaa Terpsikerhossa kilpatanssia ja bailatinoa, jonka lisäksi hän on seuran johtokunnan jäsen. Yhteydenotot: anu@terpsikerho.fi
Sirpa Salminen
Sirpa on harrastanut lavatansseja liki kaksikymmentä vuotta. Sittemmin omaan lajivalikoimaan ovat tulleet myös showtanssi, kilpatanssi ja rock’n’swing-tanssit.
Sirpa on Terpsikerhon rakastettu lastentanssin ohjaaja. Hän on suorittanut STUL:n (Suomen tanssiurheiluliitto) lastentanssin ohjaajakoulutuksen vuonna 2012 ja NuoriSuomi liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksen vuonna 2015.
Anu Itkonen
Anu työskennellyt tanssinopettajana 20 vuoden ajan mm. Lappeenrannan ja Lahden Tanssiopistoilla ja nyt viimeisimmän ajan täällä Kouvolassa. Hän on valmistunut tanssinopettajaksi Savonian Ammattikorkeakoulusta pääaineenaan jazztanssi. Anu työskentelee myös koreografina. ”Tanssin parissa työskentely on intohimoni ja jokaisen oppilaan ehdoton hyvä olo ryhmässä on minulle tärkeä arvo”, Anu kertoo.
Terpsikerholla Anu pitää monipuolisen kattauksen erilaisia tunteja pienille ja isommille lapsille sekä nuorille ja aikuisille.
Lue Kouvolan Sanomien juttu Anusta!